Kärpässieni ja kangasrousku

Sienestäjän koriin on nyt eksynyt kummallisia syötäväksi kelpaamattomia sieniä! Kärpässientä kaikki tietävät varoa, mutta entä nämä tällaiset "kangassienet"?

Tattejakaan evät varmaankaan ole värivalikoimasta päätellen; yksi keltaisempi yksilö voisi olla kangashapero.

Jos ei sienestys metsässä nappaa tai sato on heikko, niin sienikauden voi aloittaa ompelemalla kotiin kasan koristesieniä. Sienet sopivat myös lasten leikkeihin.

Ripustuslenkiksi on laitettu sisalnarua.

Uusien sienilajikkeiden kehittelyssä on vain mielikuvitus ja oma kangasvalikoima rajana.

Talvea riittää tänä vuonna

Joskus tämän pitkän talven alkupuolella komea fasaanikukko tepasteli nyppylän päällä. Lunta ei ollut vielä nimeksikään, joten murkinaa varmasti löytyi.

Yllättävää tilanteessa oli se, että paikalla oli samaan aikaan myös toinen komea fasaaniherra ja kuopsuttelu sujui yhteisymmärryksessä.

Talvista ja lumista maisemaa on myös tässä kuusipuiden koristamassa kaitaliinassa. Täytyy toivoa, ettei lähimetsän kuusista tule aivan näin ruskeita.

Tosin pakkaspäivän valossa puut näyttävät tosiaankin melko värittömiltä.

Pitkän talven toisessa päässä on kuitenkin aina kevät, niin tänäkin vuonna. Valossa on taas ihmeellistä uutuudenviehätystä ja sitä riittää päivä päivältä enemmän.

Syksyn luontohavainnot kuvina

Syksyisen metsäkävelyn pääsi yllättämään käpytikka, joka antoi kuvata itseään ahkerassa työ touhussa. Siinä sai säleet lentää niin lahosta sähkötolpasta kuin muistakin puunrungoista.

Tikan selkäpuolella näkyy komea musta-puna-valkoinen kuviointi. Taitaa olla nuori koiras kyseessä.

Ruska hehkui komeimmillaan ja lehdet - tässä tammenlehti - loistivat auringossa kultaisina.

Puutarhaan aseteltu pieni valkoinen lintuhäkki toimii oivana koristeena. Linnut saavat lennellä vapaina sen ulkopuolella.

Syksyiset vihreän ja ruskean sävyt luonnossa ovat myös kauniita, vaikka eivät olekaan yhtä äänekkäitä kuin keltaiset, oranssit ja punaiset.

Hiljaista kauneutta on myös kuivassa kangasmetsässä kasvavan männyn juuristossa.

Toiselta puolelta paljastuukin, että männyn juurilla on kova työ pidellä kiinni hiekkaisesta harjunrinteestä, joka meinaa vähä vähältä murentua alta.

Pieni mutta vikkelä vieras innostui ripustautumaan kuistin ohuisiin pitsiverhoihin ennen syyskylmien tuloa.

Netistä löytyvien kuvien kanssa vertailuun perustuen arvaus lajista olisi kultaheinäsirkka, Chrysochraon dispar.

Kesän kukkaloistoa ja rustiikkia valokuvissa

Kesän kukkaihastuksista ihanin ovat lumpeenkukat, tässä hempeän vaaleanpunaisena. Filmiä niin sanotusti paloi, kun aina vain löytyi kauniimpi kuvakulma. Onneksi digiaikana ei tarvitse filmin palamista surra.

Hiukan viileämmän pinkin sävyiset lumpeenkukat kellumassa lehtiensä keskellä. Lehtilautta näyttää niin houkuttelevasti matolta, jolle voisi astahtaa ja kävellä vetten päällä.

Valkoinen lumpeenkukka hehkuu kuin lähteen silmästä, vesikin on syvän violetin mustaa ja lehdissä violetin sinertävä sävy.

Takaisin kuivalle maalle: Nämä neilikan kukat ovat pieniä, noin pari senttiä halkaisijaltaan, mutta yksityiskohdat ovat hurmaavat.

Tarhakulleron kukka hohtaa kultaisena sinistä taivasta vasten.

Vaaleanpunaisessa päivänkakkarassa on puolestaan kodikasta ja kestävää kauneutta.

Rustiikki-osastolta löytyy sitten hiukan vaikeammin avautuvaa kauneutta: hilseilevää maalia, ruostetta ja narunpätkiä. Turkoosinsinisen ja ruskeansävyjen yhdistelmä on kaunis.

Tässä lautaseinässä on vähemmän maalia jäljellä kuin kauniisti harmaantunutta puupintaa. Pikanttina yksityiskohtana ilmanvaihtoritilä, jossa maalikin pysyy.

 Suomalaismetsissä kasvaa kaikenlaista, mutta vanha tyhjä öljysäiliö mahtaa olla melko harvinainen. Kieltämättä säiliön pinta on kauniin elävän väriseksi patinoitunut.

Kevään tuloa ja harvinainen vappuvieras

Tämän erikoisen kevään erikoisuus oli vappuvieraana kolmena päivänä käynyt metsäkauris.

Aamupäivän aterialle saapunutta houkutteli pihalle ilmeisesti tuore ravinto, kukat ja ruoho.

Kaveri ei juuri pelännyt ihmisten tai koiran hajuja, ja melko läheltä sai ihan rauhassa kävellä.

Nuorelle urokselle maistuivat erityisesti valkoiset posliinihyasintit. Saattoipa maasta löytyä vielä muutama viimesyksyinen omenakin.

Näin komeasti loimotti kuutamo kuluvana keväänä. Kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee ja tämäkin maisema saa vihreät lehtensä.

Toiveiden talvi

Tänä mustana joulukuisena päivänä mieleen tulee kauniit lumiset maisemat vuosien varrelta. Toiveiden talvi on tietysti kauniin lumivaippainen, kevyesti pakkasen puolella, ja aurinko paistelee ainakin sen hetken, kun tällä puolella palloa ehtii.

Lumi peittelisi armollisesti lakastuneet kukat ja kasvit. Kaikki kuollut ja ruskeakin kaunistuu lumiviitassa.

Vihreä väri korostuu lunta vasten, kun muut värit ovat vähissä. Tässäkö syy meidän suomalaisten värimakuun, joka ei yleensä ole kovin runsas?

Tämä kuva on melko epätarkka, mutta jokainen joka on pakkaspäivänä ulkoillut, tietää välittömästi, millaiselta sää kuvassa tuntuu.

Pakastemarjat säilyvät hyvin ulkona linnuille ja oraville. Miten eläinten ravintotilanteen käy jatkossa, jos pakastemarjoja ei enää ole tarjolla?

 

Hetken on tämä herkkupöytä katettuna, kunnes parvi rastaita tai tilhiä saapuu paikalle.

Kuvia katsellessa tekee mieli kaivaa sukset pölykerrosten alta ja lähteä umpihankeen hiihtämään. Niskassa voi aivan tuntea puiden oksilta pudonneen lumen kirpeän kylmyyden.

Aurinkoisella mäellä voisi hetkeksi pysähtyä ja vain katsella ympärilleen ajattelematta erityisesti mitään.

Järvenselälle sivakoidessa tietysti unohtuu, että lumityöt ovat odottamassa pihalla, mikä onkin lumitalven harvoja tylsiä puolia. Kovat pakkaset kasvattavat myös lämmityskuluja, mutta ehkäpä oikea talvi on sen arvoinen.

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

****

Luonto laskeutuu talvilepoon

Luonto näyttää jo lepäilevän ensi kevään koitosta varten, mutta kun tarkemmin katsoo, niin paljon siellä ulkona kuitenkin tapahtuu näin loppusyksylläkin. Parvi pulleita ja ihanan punaisia punatulkkuja pyrähtelee aina silloin tällöin pihalla etsimässä marjoja ja viimeisiä omenoita.

Mihin lie ovat tyttö-tulkut kadonneet, kun niitä ei näkynyt. Ovatko kenties niin pensaikon värisiä, ettei puolihämärässä huomaa? Vai olisiko tässä viime kesän poikue, jossa oli vain poika-tulkkuja?

Punatulkuilla on jännä pillimäinen vihellysääni, joka on helppo oppia tunnistamaan komean ulkonäön lisäksi.

Joitakin lintuja on melko mahdoton erottaa oksistosta. Tässäkin kuvassa on peräti neljä urpiaisen näköistä lintusta haavan siemeniä syömässä.

Jos kulkee niin sanotusti ojasta allikkoon, voi vielä törmätä rannoilla törröttävään järviruokoon. Aurinkoisena syyspäivänä se voi näyttää vaikka modernilta maalaukselta.

Jäätynyt ruoko on kaunis ja abstrakti näky!

Talvea ilman lunta

Kun on pakkasta muttei lunta, niin järven rannalta voi löytää jännittäviä jäämuodostelmia, aina hiukan erilaisia. Tässä kallionkolossa jää on saanut säteittäisen muodon, aivan kuin sitä olisi venytetty.

Rantakallioilta voi myös bongata ihmiskäsien aikaansaannoksia. Esimerkiksi nuotion pitäminen jättää todella pitkäaikaisen jäljen. Tämä pinkki sydän amorin nuolineen sensijaan saattaa kulua nopeamminkin pois näkyvistä.

Lumen tuloa odotellessa ihan pienenpieni kuurapeitekin antaa talven tuntua. Joskus maisema on superkaunis kimmeltävine huurteineen, kuin yli-innokkaan lavastajan hanskasta. Vain Bambi puuttuu.

Karusta maisemasta silmä alkaa etsiä kauneutta, johon kesäaikaan ei kiinnitä huomiota.

Myös värejä ja sävyjä näkee harmaassa, mustassa ja ruskeassa ihan runsaasti, kun vain malttaisi katsoa.