sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kynttilöitä vanhoissa kahvikupeissa


Arabian vanhat 60-luvun kahvikupit ilahduttavat tämän joulunajan kynttiläkippoina. Kupit ovat puhalluskoristekuppeja, joissa on tumman vihreä aurinkokuvio. Kupin malli on EP.


Vanhat kahvikupit ovat nättejä, mutta harvoin näistä tulee kahvia juotua pienen kokonsa vuoksi. Nyt niihin valettiin kynttilöitä vanhoista kynttilänpätkistä.


Irja-kahvikupit 40-luvulta ovat hienostuneen juhlavat kultasine kranssikuvioineen, myös kynttiläkippona. Malli on AS.


Valamista helpotti vahattu painolla varustettu sydänlanka.


Kynttilänpätkät lajiteltiin värien mukaan. Jos kaikki olisi laittanut samaan pataan, tuloksena olisi ollut ruskeanharmaita kynttilöitä.


Sydänlanka pysyy paikallaan kupissa yhteen teipattujen kynien avulla.


Kynttilöiden sulatus sujui heposti vesihauteessa hernekeittopurkin ja kattilan avulla.


Kun kupit loppuivat niin apuun tulivat hillopurkit. Inkiväärihillopurkkeihin sai sopivaa väriä oransseista ja keltaisista kynttilöistä.


Tämä suloinen sinipilkkuinen kuppi on Arabian Ping Pong -sarjaa 50-luvulta. Oranssit kynttilät ovat jo valmiina odottamassa seuraavaa syksyä ja Halloweenia.

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Pieniä lahjoja pikkujouluun - nenäliinakotelon ohje


Nenäliinakoteloon eli nessupaketin päälliseen tarvitset kangaspalan, jonka koko on 6" x 7" (15 x 18 cm). Pienikuvioiset kankaat toimivat tässä hyvin.


Kangaspalan lyhyille sivuille silitetään n. 0.5" / 8 mm taite, joka ommellaan kuten kuvassa.


Kangaspalasta haetaan keskikohta siten että pitkät sivut ovat ylhäällä ja alhaalla. Taitetaan lyhyet reunat nurja puoli päällä keskikohtaan. Ommellut reunat ovat nyt kohdakkain ja keskellä kangasta. Kiinnitetään neuloilla ja ommellaan n. 0.5" / 5 mm sauma ylä- ja alareunaan.


Käännetään kangas oikein päin, asetellaan nenäliinapaketti sisälle ja kotelo on valmis!

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Enkelin pehmoiset siivet - koriste


Rauhaa ja pehmeyttä henkivät enkelin siivet valmistuivat sopivasti ennen joulukiireitä.


Siivet ovat kuin pienoiskokoinen yhden kankaan tilkkutyö, Niissä on kolme kerrosta: päällinen, vanu ja vuori. Päälliskankaina on pellavaa, pitsikangasta, kiiltävää silkkimäistä sisustuskangasta tai sifonkia.


Kerroksia yhdistää ommel risareunassa sekä siipien muotoa mukaileva tikkaus.


Koristeena on erilaisia nappeja, tässä helmiäisnappi. Toisissa on käsin tehtyjä emalinappeja tai keraaminen nappi.


Vielä ripustusnauha kaunista pitsiä niin siivet pääsevät kotia koristamaan!


Talvi antoi parastaan kuvauspäivänä, uusi lumi oli maisemassa kuin enkelin siiven kosketus!