sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kassi ja kukkaro värikkäistä hulpioista


Kankaiden reunat eli hulpiot tulee leikattua pois ennen kankaan käyttöä, etteivät ne kiristä ompelusta. Hulpioreuna on yleensä paksumpi kuin varsinainen kangas ja myös purkautumaton. Jos hulpioita kerää talteen, niin jossain vaiheessa alkaa luonnollisesti miettimään, mitä ihmettä näilläkin tekisi. Ja mitä enemmän niitä on kerännyt, sitä tylsemmältä tuntuu heittää ne sekajätteeseen.


Kokoelma ei varsinaisesti vähentynyt näistäkään ompeluksista. Kukkaro onkin melko pienenpuoleinen, mutta menee kivasti laukussa.


Kassiin suli hiukan enemmän suikaleita. Hulpiot on ommeltu 5,5" x 5,5" lakankangastilkulle ja tilkut on yhdistetty isommaksi neliöksi. Laukun koko on n. 37 x 37 cm. Sankojen pituus on n. 84 cm.


Tekstit ovat usein kauniilla fontilla ja väreissä riittää silmäniloa. Seuraava suikale on ommeltu aina hiukan edellisen päälle, hulpioreuna jää näkyville ja risareunan pitäisi jäädä piiloon.


Kukkaroissa ei ole erillistä vuorikangasta, vaan pohjakangas toimii vuorauksena. Hulpiot itsessään tekevät pinnasta jäykähkön.


Kassin sangat ovat niinikään kierrätysmateriaalia; vahvikkeena on käytöstä poistuneiden avainnauhojen nauhat, jotka on päällystetty lakanakankaalla.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Paljon pehmustettuja pussukoita


Ei nyt ihan kuuhun saakka ylety tämä pino, mutta muhkea se on kuitenkin, kiitos pussukoiden vanupehmusteen.


Hempeän ihanat suosikkikankaat tulivat jälleen kerran valituksi ompeluun.


Eläköön pinkki, kukat, mansikat ja kuppikakut!


Harmaan- ja tumman sävyisistä kankaista löytyi myös kivoja vaihtoehtoja


Pussukoissa on vanu pehmusteena ja vuorikangas sävyyn sopivana.


Pussukkaan menee esim. kännykkä tai muuta pientä tarviketta. Pussukan koko on n. 16 x 16 cm.

 

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Rustiikkiset pienet sydänkorsteet


Minisydämiä putkahteli ompelukoneen neulalta aivan sarjatuotantona...

... ja lopulta niitä kertyi toista kymmentä.


Värit ja kankaat on valittu kevätmielellä heleistä vaihtoehdoista. Ompelulanka on valkoinen ja ripustuslenkkinä on punavalkoinen puuvillanaru.


Tämä sydänvalikoima on puolestaan sieltä selkeämmän värityksen puolelta.
Kankaiset pikkusydämet on pehmustettu vanulla. Rustiikkia tuntua tuo risareuna, musta ompelulanka ja sisalnaru.


Sydämiin valikoitui erilaisia harmaan, valkoisen, mustan ja beigen sävyisiä melko pienikuvioisia kankaita.


Kerältä leikattu sisalnaru menee hauskasti kippuralle.


Sydämet voi asetella monenmoisiin asetelmiin koristeeksi.
Sydämet ovat n. 7 x 7 cm.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Seinäkoriste pääsiäiskotiin


Pääsiäisen pehmoinen seinävaate on koristettu applikoiduin pääsiäismunin. Vapaalla konetikkauksella muodostuu eräänlainen kranssi tai linnunpesä.


Seinävaatteen kangasvalinta on hiukan kysymysmerkki; onko kiva vaiko liian erikoinen. Se on nimittäin melko harvaan kudottua, pehmeää ja raidallista. Tikkaukset tekevät siten seinävaatteeseen hiukan kolmiulotteisuutta.


Tässä sinisessä versiossa tikattu lehtikranssi kiertää myös pesän siäspuolelle. Vihreä tikkauslanka ei erotu kovinkaan voimakkaasti tästä lankaa "syövästä" pohjakankaasta.


Keltaisen kankaan raidoissa on ihanan keväiset vihreän ja sinisen sävyt.


Seinävaatteessa on ohut polyester-vanu tikkauksen alla. Pääsiäismunat on applikoitu liimaharson avulla ja reunoissa on konetikkaus.


Pienen tilkkutyön voi ripustaa vihreällä nauhalla koristamaan kevätkotia.
*** Iloista Pääsiäistä! ***