Uusia kolikkokukkaroita esittelyssä kokonaiset 40 kappaletta. Ensimmäiseen kuvaan ovat kokoontuneet punaista väriä - tai vähän sinnepäin - tunnustavat kukkarot. Violettikukkainen tuossa alareunassa on se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Toiseen ryhmään päätyi erilaisia värikkäitä eläinkuoseja sekä maatuska- ja sirkusaiheet.
Kolmannen ryhmän yhteinen tekijä oli väriympyrän viileältä puolelta sininen ja vihreä sekä hiukan violettia.
Viimeiseen ryhmään jäi sitten viimeiset, muttei mitenkään vähemmät: On koiria, leppäkerttuja ja hämähäkkejä sekä ruskean ja punaisen sävyisiä kukkaroita.
Kuvien kukkarot ovat kooltaan n. 7 x 7 cm eli sopivat kolikoiden, korujen, nappikuulokkeiden tai muun ihan pienen tavaran säilytykseen. Näihin voi myös piilottaa esimerkiksi pienen rahalahjan, jos rahan antaminen pelkästään tuntuu ontolta ajatukselta.