sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Uudet taskuun mahtuvat kukkarot


Uusia kolikkokukkaroita esittelyssä kokonaiset 40 kappaletta. Ensimmäiseen kuvaan ovat kokoontuneet punaista väriä - tai vähän sinnepäin - tunnustavat kukkarot. Violettikukkainen tuossa alareunassa on se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön.


Toiseen ryhmään päätyi erilaisia värikkäitä eläinkuoseja sekä maatuska- ja sirkusaiheet.


Kolmannen ryhmän yhteinen tekijä oli väriympyrän viileältä puolelta sininen ja vihreä sekä hiukan violettia.


Viimeiseen ryhmään jäi sitten viimeiset, muttei mitenkään vähemmät: On koiria, leppäkerttuja ja hämähäkkejä sekä ruskean ja punaisen sävyisiä kukkaroita.


Kuvien kukkarot ovat kooltaan n. 7 x 7 cm eli sopivat kolikoiden, korujen, nappikuulokkeiden tai muun ihan pienen tavaran säilytykseen. Näihin voi myös piilottaa esimerkiksi pienen rahalahjan, jos rahan antaminen pelkästään tuntuu ontolta ajatukselta.

1 kommentti:

  1. Onpas mahtava määrä suloisia kukkaroita! Hyvä idea tuo rahalahjan antaminen pikkukukkarossa.

    VastaaPoista