Lomalla Billnäsin Ruukissa - ihan kuin ulkomailla

Billnäsin Ruukissa on hienosti säilynyt pala suomalaista teollisuushistoriaa. Kaiken lisäksi vanhat rakennukset ovat silmää hivelevän kauniita omalla teollisromanttisella tavallaan.

Liika korjaaminen ei ole pilannut miljöötä. Tässä näkymä Mustionjoelle Sepän talon ikkunasta.

Muurissa on alueen vanhinta osaa, luonnonkivistä muurattua perustusta 1600-luvulta.

Rakennukset ovat mielenkiintoisesti osana maisemaa, kuin sinne tänne heiteltynä. Johtunee varmaan siitä, että alue on rakentunut usean vuosisadan aikana.

Keltainen ja vaaleanpunaiseksi maalattu tiilirakennus hehkuvat ilta-auringossa kilpaa. Miksi täällä sitten tuntee olevansa kuin ulkomailla? Sitä tunnetta ei ole ihan helppo järjellä selittää, mutta jotain tekemistä asian kanssa voisi olla paikassa huokuvassa vanhan kunnioittamisessa ja miljöön eheydessä.

Mikäpä sen mukavampaa, kun reissusta kotiin palatessa pioni lupasi pian kukkia. Kukinta on niin nopeaa, ainakin sateen sattuessa, että hitaammalla voi mennä koko komeus ohi.

Ihmeellinen talvi

Talvi on nykyisin ihmeellinen asia, sehän "pienenee" kuin pyy maailmanlopun edellä. Joka vuosi ei pääse näkemääm edes tällaista lumista pakkaspäivää näillä leveyksillä.

Kun on nähnyt kuvia ikijään sulamisesta, näitäkin jääpuikkoja katsoo uusin silmin. Jää on arvokasta.

Talvinen luonto on myös rauhoittavan yksinkertaisen kaunis.

Luonnon värivalinnat ovat nopeasti katsottuna hyvin pelkistetyt, vain kahta tai kolmea väriä samaan aikaan. Tällä on varmasti ollut vaikutusta suomalaiseen värimakuun.

Moderni jäätaideteos on ainakin neljä metriä korkea, tekijänä järvi, pakkanen, rantakallio ja pari puuta. Ehkä vielä tuuli on ollut mukana avustamassa.

Vaikka maisemassa kovin hiljaista onkin, muitakin kulkijoita rannalla liikkuu...

...kuten tämä pusikkoon oivasti naamioitunut rusakko!

Räväkät Maritilkkuiset toilettipussukat

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2021!

Monenkuosista ja -väristä Maritilkkua on tullut hillotuksi menneiden vuosien varrella. Ilman suurempia suunnitelmia niistä valmistui viime syksynä tilkkupintaa synkkien päivien piristykseksi.

Tilkkupinnan suunnittelu olisikin ollut melko turhaa, kun sen sitten leikkelee paloiksi ja ompelee pussukaksi. Koskaan kun ei tiedä, mikä kohta tai kuvio "kankaasta" sattuu keskelle, reunoille ja pohjalle.

Tilkut on ensin ommeltu yhteen pitkiksi suikaleiksi. Suikaleet on puolestaan ommeltu isommaksi pinnaksi. Konetikkaus vanun ja vuorikankaan kera tekee pussukasta napakan.

Tähän pienempään pussukkaan sattuikin sitten oikein iloiset kirkkaat värit.

Vuorikangas on valkopohjaista kangasta, jossa on myöskin melko suuri kuviointi Marikankaiden tyyliin.

Toiveiden talvi

Tänä mustana joulukuisena päivänä mieleen tulee kauniit lumiset maisemat vuosien varrelta. Toiveiden talvi on tietysti kauniin lumivaippainen, kevyesti pakkasen puolella, ja aurinko paistelee ainakin sen hetken, kun tällä puolella palloa ehtii.

Lumi peittelisi armollisesti lakastuneet kukat ja kasvit. Kaikki kuollut ja ruskeakin kaunistuu lumiviitassa.

Vihreä väri korostuu lunta vasten, kun muut värit ovat vähissä. Tässäkö syy meidän suomalaisten värimakuun, joka ei yleensä ole kovin runsas?

Tämä kuva on melko epätarkka, mutta jokainen joka on pakkaspäivänä ulkoillut, tietää välittömästi, millaiselta sää kuvassa tuntuu.

Pakastemarjat säilyvät hyvin ulkona linnuille ja oraville. Miten eläinten ravintotilanteen käy jatkossa, jos pakastemarjoja ei enää ole tarjolla?

 

Hetken on tämä herkkupöytä katettuna, kunnes parvi rastaita tai tilhiä saapuu paikalle.

Kuvia katsellessa tekee mieli kaivaa sukset pölykerrosten alta ja lähteä umpihankeen hiihtämään. Niskassa voi aivan tuntea puiden oksilta pudonneen lumen kirpeän kylmyyden.

Aurinkoisella mäellä voisi hetkeksi pysähtyä ja vain katsella ympärilleen ajattelematta erityisesti mitään.

Järvenselälle sivakoidessa tietysti unohtuu, että lumityöt ovat odottamassa pihalla, mikä onkin lumitalven harvoja tylsiä puolia. Kovat pakkaset kasvattavat myös lämmityskuluja, mutta ehkäpä oikea talvi on sen arvoinen.

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

****

Koiranilmalla hiekkarannalla

Syyslomalla löytyi vierailukohteeksi suomalaisen luonnon yksi hieno erikoisuus - Yyterin hiekkaranta. Sadesää taukosi hetkeksi, joten tuulisen päivän ulkoilu sujui loistavasti.

Vaikka syksyinen ulkoilu sinänsä on joskus rohkea valinta, niin totuus on se, että jotkut vaan ovat rohkeampia kuin toiset, ja surffailevat kylmissä vesissä minkä ehtivät.

Koirakaveri viihtyi myös vallan mainiosti näillä hiekoilla.

Maisema on todella eksoottisen kaunis, kun hiekkadyynien muodot vaihtelevat ja näkymä on aina hiukan erilainen.

Syksyn kultaisen keltainen ja oranssi ruska antoi vielä oman upean säväyksen maisemalle.

Tässä vielä infoa koirarannnasta, joka oli todella siisti, turvallinen ja rauhallinen.

Kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyikin, kun on tarkka vainu!

Päiväretkellä kotimaassa: Louhisaari

Kyllä kannattaa ajella hiukan pienempiä ja mutkaisempia teitä ja vaivautua Louhisaaren kartanoon vierailulle. Kartanoon pääsee tasatunnein opastetuille kierroksille, joten käynnistä saa paljon enemmän irti, kuin jos pelkästään katselisi vanhoja sisustuksia itsekseen.

Aikaa vierähtää alueella, kun kiertää vielä pihankin ympäri. Siellä on laajojen nurmialueiden lisäksi tämä nyt erittäin ajankohtaisen näköinen kasvitarha. Laatikoissa kasvoi monenmoista yrttiä. 

Erityisen hauskan näköistä oli laatikoiden ulkopuolella kasvavat kukkamatot, jotka houkuttelivat perhosia ja muita pörriäisiä.

Yrttitarhan ja kartanon välissä on hedelmäpuutarha, joka pääsee varmaankin kukinta-aikaan paremmin oikeuksiinsa.

Kartano rakennettiin 1600-luvun alussa meren rantaan. Seuraavilla vuosisadoilla Mannerheimien aikaan meri katosi aina vain kauemmas; tämä keltainen kylpylärakennus rakennettiin silloiselle rannalle. Tänä päivänä rakennuksen luota näkee vilahduksen merta vain hyvällä tahdolla.

Meren asemesta paikalla on laakeita rantaniittyjä.

Romanttisessa ruusutarhassa oli kukoistavia ja hienosti kukkivia suuria pensasruusuja kauneimmillaan.

Ruskaa kaupunkiluonnossa - puistokävelyllä

Kyllä kaupunkiluontokin voi olla kaunista - jopa syksyllä - kun sille päälle sattuu! Sunnuntaikävelyllä Tampereella Wilhelm von Nottbeckin puistossa on ollut oikein kaunista ja rauhallista sateesta huolimatta.

"Wilhelm von Nottbeckin puisto on Finlaysonin tehtaan omistajan Wilhelm von Nottbeckin vuonna 1848 rakennuttama maisematyylinen puisto. Vanhan päärakennuksen tilalle rakennettiin vuonna 1899 uusrenessanssityylinen Finlaysonin palatsi, jossa toimii nykyisin ravintola. Puisto kunnostettiin 1990-luvun lopussa 1930-luvun asuunsa. Alue on edustava esimerkki yksityispuutarhasta, joka on säilynyt yhtenäisenä kokonaisuutena nykypäiviin asti. Useita alkuperäisiä puita, pensas- ja perennakasvillisuutta sekä villiintyneenä kasvavia kulttuurin seuralaislajeja on edelleen jäljellä. Puiston alkuperäisistä rakenteista ovat säilyneet muun muassa suihkukaivot, huvimajakatos ja puistovaasit."

Pudonneet lehdet koristelivat upeasti kaikkea mitä ympärillä sattui olemaan. Lehdet ovat luonnon omaa konfettia, ekologista ja kierrätettävää. Taustalla näkyvä hieno rakennus kuuluu Tallipihaan.

"Puiston länsipuolella on Tallipihaksi kutsuttu alue, jossa on 1800-luvulla rakennettu koristeellinen tallirakennus ja Finlaysonin ajurien entisiä asuinrakennuksia. Rakennuksissa toimii kahvila ja myymälöitä. Tallipihan omenatarha ja piharakenteet istutuksineen uusittiin vuonna 2012."

Näkymä puistosta kohti pohjoista.

Synkän näköinen on vesi, silti viereisellä uimapaikalla oli jo mitäänpelkäämättömiä talviuimareita.

Konfettien lisäksi luonto harrastaa graffitteja, tässä vaahteranlehtigraffitti keltaisena.

(Tekstilainaukset Tampereen kaupungin nettisivuilta.)