sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Geometrisia muotoja tilkkupussukoissa


Matematiikan kertauksena geometrisia muotoja tilkkupussukoissa: Ensin suorakulmio. Suorakulmion muotoinen pussukka on ommeltu käsin maalatuista kankaista. Pussukasta tuli niinkin kookas, että siinä voi säilyttää vaikkapa siveltimiä. Vetoketjun paikka on keskellä eikä yläreunassa, kuten yleensä.


Toisena esittelyvuorossa kolmionmuotoinen pussukka, tarkemmin ilmaistuna tasasivuinen kolmiopussukka. Paraatipuolen pinta muodostuu timantinmuotoisista paloista "tumbling block" -mallilla ommeltuna. Kun tikkaa pinnan ristiin rastiin saumoja pitkin, muodostuu, tadaa, kolmioita! Pussukan takapuoli on tummansinisen ja turkoosin kirjavaa kangasta samoin tikattuna.


Seuraavana vuorossa ympyrä, tosin pussukasta tuli kuitenkin muhkurainen soikio. Ympyrän muotoisen pussukan aikaansaaminen vaatii vielä viilausta. Pussukan pinta on kootty tilkuista tikkaamalla siksakilla apukankaaseen.


Tutumpi muoto vuorossa eli neliö. Näitä neliöpussukoita koristaa vielä ruksi ruudussa.


Ja taas tutumpaa, vanha kunnon suorakulmio jälleen, nyt luu-kuvioisena käsin maalattuna mutta hempeän vaaleanpunaisena pussukkana.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Luonnon sävyjä rustiikeissa minisydämissä


Rustiikit minisydämet on ommeltu rohkeasti risareunaisiksi ja vielä rohkeammin mustalla langalla, joka erottuu tehokkaasti varsinkin vaaleammista kankaista. Mustavalkoisissa kankaissa on monenmoista kuviopintaa pilkuista aaltoihin ja ruutuihin.


Keskimmäinen hennonvärinen sydän on pehmeää flanellia.
Sydämet on pehmustettu vanulla ja ripustuslenkki on sisal-narua.


Minisydämen koko on n. 8 x 8 cm, ripustuslenkin kanssa pituutta tai korkeutta tulee n. 20 cm.


Sydän sopii koristeeksi oveen, pöydälle syksyiseen oksaan ripustettuna tai useampi yhdessä syksyn pimetessä valonauhaan. Myös lahjapaketin voi koristaa pienellä sydämellä!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Intiaanikesän väreilyä valokuvissa


Syyskuisen viikonlopun bonuksena tuli intiaanikesä eli ihmeen lämmintä ja aurinkoista. Mökkipiha alkoi jo näyttää kuitenkin enemmänkin talveen valmistautuvalta, kukkivia oli enää oikeastaan uskollisena rehottava syysasteripuska.


Taustalla hohtavat keltaiset puut ovat hieno kontrasti lilan värisille kukkasille. Ja taivaskin oli niin kauniin sininen.


Pilvikirsikkaa mainostetaan komealla syysvärityksellä, mutta en ole vielä ihan vakuuttunut. Ehkä puu on liian nuori? Tai sitten paikka mökin eteläisellä seinustalla on liian suojainen syysvärin muodostumiseksi?


Valitettavasti jättiauringonkukka ei ehtinyt tätä pitemmälle kukinnassaan, mutta komea on nuppukin omalla tavallaan. Eipä taida ehtiä ilman esikasvatusta näillä leveysasteilla..


Rikkaruohotkin näyttävät välillä kauniimman puolensa, nämä Siemenkodat ovat oikein herkän kauniita, kun tarkasti katsoo. Kasvin tunnistus hiukan ontuu, olisiko takiainen?


Laiturilla auringossa on hyvä levätä sieniretken jälkeen ja seurata vesilintuja turvallisen välimatkan päästä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lumimaisema-peitto keskellä syksyn lehtisatoa


Jouluun on vielä lähes kolme kuukautta ja lumihankiin ehkä vieläkin pidempi aika. Tunnelmaan voi toki yrittää päästä muutenkin ja hypätä koko pimeimmän syksyn yli kietoutumalla joulu- ja lumiaiheiseen peittoon. Joulunpunainen ja lumivalkoinen sopii ihan kivasti myös putoilevien lehtien kanssa samaan maisemaan..


Jouluaiheisessa peitteessä vaihtelevat luovassa sekamelskassa punaruudut, lumihiutaleet, porot, talvimaisemat, omenat ja pari muutakin kangasta. Valkopohjainen lumihiutalekangas on pehmeää flanellia.


Talvisen torkkupeitteen koko on noin 115 c 172 cm. Peitto sopii myös lapsen sänkyyn päiväpeitteeksi.


Peitto on tikattu ruutujen saumoista koneella. Talvimaisema- kankaassa on ihastuttavia hiukan vanhanaikaisen talvisia kuvia.


Lumimaisema-peitto on nyt myynnissä poppyshome Etsy-kaupassa.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pöllöt, koirat, pilkut ja retroa kännykkäpusseissa


Supersuositut pöllöt ovat päässeet kännykkäpussiin, jota voi kantaa helposti mukana kaulahihnan ansiosta.


Pieni mustavalkoinen graafinen kangaspala taitaa olla Marimekkoa ja juuri sopivan kokoinen kännykkäpussiin. Hihna on pallokuvioista kangasta.


Koirarivistöt edustavat ryhdikkäästi eri koirarotuja, joista jopa tunnistaa muutaman. Jokainen koiranomistaja tietysti tunnistaa vaikka unissaan oman rotunsa siluetin.


Retrokangasta voimakkaissa väreissä: oranssia, violettia ja harmaata. Kangas saattaa olla Marjatta Metsovaaran aikanaan suunnittelema.


Pöllöt istua tapittavat mukavasti syysvärityksen saaneilla oksilla.


Mustavalkoisen pussukan toiselle puolelle sattui hiukan hennompi kuvio.


Vinttikoirat, mäyräkoirat, puudelit ja hm, mikähän alimmainen rotu voisi olla?


Retropussukan toisella puolella on voimakkaan oranssi kaistale violetilla pohjalla.