sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Talvea ilman lunta


Kun on pakkasta muttei lunta, niin järven rannalta voi löytää jännittäviä jäämuodostelmia, aina hiukan erilaisia. Tässä kallionkolossa jää on saanut säteittäisen muodon, aivan kuin sitä olisi venytetty.


Rantakallioilta voi myös bongata ihmiskäsien aikaansaannoksia. Esimerkiksi nuotion pitäminen jättää todella pitkäaikaisen jäljen. Tämä pinkki sydän amorin nuolineen sensijaan saattaa kulua nopeamminkin pois näkyvistä.


Lumen tuloa odotellessa ihan pienenpieni kuurapeitekin antaa talven tuntua. Joskus maisema on superkaunis kimmeltävine huurteineen, kuin yli-innokkaan lavastajan hanskasta. Vain Bambi puuttuu.


Karusta maisemasta silmä alkaa etsiä kauneutta, johon kesäaikaan ei kiinnitä huomiota.


Myös värejä ja sävyjä näkee harmaassa, mustassa ja ruskeassa ihan runsaasti, kun vain malttaisi katsoa.

2 kommenttia: