sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Tikankontteja etsimässä


TikankonttiCypripedium calceolus, on Suomen kookkain kämmekkäkasvi. Sen kukintaa pääsee seuraamaan melko harvoissa paikoissa luonnossa.


Nyt löytyi kyllä kasvupaikka, jossa oli muutamia tällaisia suurempia ryhmiä, mutta kaikissa ei ollut vielä edes nuppuja.


Valoisalla paikalla kukat olivat jo pidemmällä nupullaan, mistä saa jo hiukan viitteitä kukan väristä.


Vielä menee päivä tai muutama ainakin, ennen kuin kukat aukeavat; harmi vaan, että retki on jo silloin ohi.


Tikankontti on rauhoitettu koko Suomessa. Myöskin sen elinympäristö on rauhoitettu esim. joiltakin metsänhoidollisilta toimenpiteiltä.
"Rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, irti leikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen sekä siemenien kerääminen on kielletty. Sen sijaan kasvien valokuvaaminen on sallittua, jos kuvaaminen ei vahingoita kasvia."


Ehkäpä ensi vuonna retkeilyn ajoitus osuu paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti