sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vihannespussit vilkuttavat hyvästit..


..kertakäytölle! Tämäkin on kovin pieni askel ihmiskunnalle, mutta yksilöllä meni vuosia saada toteutettua nämä monikäyttöpussit vihannes- ja hedelmäostoksia varten. Siis hyvästi kertakäyttö!


Lehdissä ja kirjoissakin näkyy aika-ajoin näppäriä ohjeita pussien valmistukseen, mutta lopultahan on kyse vain yksinkertaisesta nyöripussukasta.


Kaapista löytyi epämääräisiä paloja vanhoja valoverhoja ja verkkokangasta sekä hajonneista huppareista pelastettuja nyörejä.


Pussukat on ommeltu mahdollisimman helposti ja nopeasti: Yläreunaan käänne, johon saa pujotettua nyörin, sitten reunat yhteen ja vielä siksakkia vahvistukseksi. Oikeassa elämässä sitten näkee, miten esimerkiksi hintalapun saa tarttumaan kankaisiin tai repeileekö kangas saumoista.


Kevyille ja ilmaville pusseille voisi keksiä käyttöä myös kotona: Keittiössä sipulit viihtyisivät ja hedelmäkärpäset pysyisivät poissa omenoiden kimpusta. Jos käyttäisi valkoista nyöriä ja pesunkestävää verkkokangasta, saisi samalla vaivalla pesupusseja pikkupyykille!

3 kommenttia:

  1. Tuommoiset on ollut minunkin tee nämä-listalla varmasti useamman vuoden. Aina on ollut jotain mielenkiintoisempaa. Tosin ei minulla ole hommaan sopivaa kangasta, mutta sitähän saa kaupasta.

    VastaaPoista
  2. Kivat ja näppärät pussit, pitäisi itsekin tehdä!

    VastaaPoista
  3. Tuo hedelmäpussi on kyllä hyvä idea, tosi vähän niitä näkee kaupassa käytettävän, no ei ole itsellänikään....

    VastaaPoista