sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kirjaimia kirjomaan


Sain haasteen, joka ei ollut lähelläkään osaamisaluetta: Kirjoa patakintaisiin käsin monogrammi tai nimikirjain.


Ensin suunnistin kirjastoon, jonka varastosta löytyi ihania vanhoja kirjoja kirjainten kirjonnasta. (Hyvin riimitety!)


Kuvat olivat erinomaisen houkuttetelevia ja antoivat ymmärtää, että lopputulos olisi upea.


Mutta paluu todelisuuteen: Miten saan jäljennettyä kirjainmallin tummalle ja vieläpä kirjavalle kankaalle, joka kaiken lisäksi on jo valmis patakinnas, eikä pala kangasta?? Kirjoissa oli joitakin ohjeita, mutta yllättävän vähän. Oletan, että ennenvanhaan (milloin se sitten olikin) tällainen tieto ja taito oli niin itsestään selvää, ettei siitä kirjoitettu oppaita. Päädyin siihen, että kirjailen leivinpaperin läpi, tuli mikä tuli, ja revin lopuksi paperin pois varovasti.


Leivinpaperi osoittautui paksuksi, joten vaihtaisin sen nyt silkkipaperiin. Lankana oli paksuhko helmilanka, jossa on kaunis luonnonvalkoinen sävy. Kintaat on ommeltu provencen kankaista, lomamuistoista.


Hankaluuksiin nähden lopputulos on ihan tyydyttävä rustiikkiin tyyliin. Suurta arvostusta tuntien katson nyt kaikkia "ennenvanhaan" kirjottuja lakanoita ja pyyheliinoja.


5 kommenttia:

  1. Hyvä tuosta tuli:)
    Kokeilitko jäljentämispaperin avulla siirtää kuvion kankaaseen?

    VastaaPoista
  2. Hienosti selvisit tehtävästä. Ennenvanhaan tehtiin hommat oikeassa järjestyksessä. Ei silloin käytetty kaupan valmiiksi ompelemia tuotteita, vaan kaikki tehtiin itse alusta alkaen. Silloin nimikoinnillekin löytyi luonteva työvaihe eikä tarvinnut valmiiseen tuotteeseen taiteilla.

    VastaaPoista
  3. Kirjailemalla saa kaunista, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista ja kannustuksesta!

    VastaaPoista