maanantai 31. joulukuuta 2012

Suklaakonvehteja, vihreitä kuulia ja...


Joulunaikaan kuuluu ainakin herkkusuun mielestä nauttia makeasta elämästä, mutta välillä kädet ovat (onneksi?) tehneet muutakin, kuin marinoituneet konvehtirasiassa.



Hirsimökkiblokkeja tässä taas rakennellaan, tällä kertaa pieniä ja hempeitä. 


Lisäksi aplikaatiosydämiä ja jotain tikkausta... vuoden 2013 ensimmäinen tilkkutyö on pian valmis!

*** Onnekasta Uutta Vuotta 2013! ***

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu joutui jo taas Pohjolaan


Viimeinenkin luukku on kalenterista avattu...


Kuusi valittu, kaadettu ja sisälle kannettu...


Koristeet komeroista etsitty ja kuuseen ripustettu...


Joululaulut harjoitettu ja soittimet viritetty...


Kynttilät sytytetty...


Portaat lumesta putsattu...


Mielet jouluun viritetty...

***

Joulun iloa ja riemua kaikille!

*** 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Viisi pientä elefanttia marssii kera kengurun


Joskus on niin väärin olla aikuinen, kun lapsille on tarjolla tällaisia kankaita. Lapsi minussa ei voi pitää sormiaan ja saksiaan erossa näistä!


Onneksi kankaissa ei ole ikärajaa suuntaan eikä toiseen, niin että sain iloita näiden vetoketjupussukoinen ompelusta. Pussukoissa on erivärisiä reunuksia ja vetoketjuja sekä vuorikangas.


Elefanttimarssi - pussukoiden mitat ovat:
17 x 21 cm, oranssi pallokuvioinen reunus,
19 x 21 cm, sininen kukkareunus,
20 x 21 cm, sinivalkoinen reunus,
21 x 21 cm, punapilkullinen reunus,
kaikki Elefanttimarssi-pussukat 15e / kpl.

perjantai 14. joulukuuta 2012

No onkos tullut kesä?


Ja laitetaanko pesä myös pikkulinnuille? Tässä Tilda-joulukuusessa on nyt sitten useammankin laululintusen koti. Ja ruusuja, tietysti, onhan kuusi käynyt kukkimaan.




Lunta satelee hiljakseen, mutta talven keskellähän sitä ollaan.



Kukkivat kuuset -kaitaliina alkaa valmistua, mutta vielä tarvitaan tilkkutyöviivainta (kuvassa) reunakaitaleen leikkaukseen. Ja kanttaus sekä käsin ompelemalla viimeistely.



Valmista!

****

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Päivänsankari pukeutui valkoiseen


Syntymäpäivänään Suomi-neito pukeutui valkoiseen, kokopitkään herkkään asukokonaisuuteen. Iltaeleganssin pintaan oli huolella kirjailtu lukematon määrä valkoisia ja hopeisia paljetteja ja strasseja.


Valon leikkiessä valkoisessa pinnassa saattoi havaita myös lilan ja sinisen hienostuneita sävyjä.


Tilaisuutta varten suunnitelluissa koruissa oli nähtävissä voimakasta graafisuutta ja viittaus luontoteemaan.


Kokonaisuus oli kuitenkin hienostuneen utuinen ja pehmeä, mikä sopiikin hyvin 95-vuotiaan arvokkuuteen.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tapetista possukylkiseksi lahjapussiksi


Vanha tapettirulla, mitättömän ruskea, kuosinaan jokin perunasäkkiä muistuttava kuvio...roskiin vai mihin? Päätin antaa rumilukselle vielä yhden mahdollisuuden. Otin esille jotain punaista: kangaspaloja, nauhoja ja paperinarua. Lisäksi projektiin tuli mukaan ompelukone.


Tapetista on leikattu harkkosaksilla erikokoisia paloja, jotka on ommeltu pusseiksi siksakilla. Lisänä koristeita maun mukaan. Kangaskuviot on ensin kiinnitetty kevyesti liimalla ja ommeltu vielä siksakilla ympäriinsä.