sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kesäpäivä parhaimmillaan

Raparperikiisseli - jo pelkkä tuoksu vie mukanaan lapsuuden kesiin mummolaan. Muistoissa mummon raparperipenkki oli kilometrin tai ainakin viiden metrin mittainen ja täynnä jättimäisiä lehtiä.



 Alkukesän helle-ihme vaatii nestetankkausta ja onneksi vesimelonikausikin on parhaimmillaan.


Kaiken lämmön keskellä omenapuilla piti kiirettä kukkimisen kanssa. Kimalaiset ynnämuut työtätekevät pölyttäjät taisivat hieman jäädä aikataulusta.


Kirsikkapuu loisti hetken valkoisena sinitaivasta vasten. Kukkia oli valtavasti - syksyllä sitten näkee tuleeko hedelmiä näin paljon ja ehtivätkö kunnolla kypsyä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kännykkäpussit kesärientoihin


Kännykän mukana kuljettamisen haaste kesäaikaan on se, että hellevaatteissa on usein vähän taskuja ja nekin kovin pieniä.


Kännykkä kulkee siis helpoiten kaulakukkarossa, joskaan huvipuiston kieputuslaitteessa kaikki roikkuvakin on liikaa.


Hiukan rauhallisempaan menoon nämä pussukat ovat kuitenkin oiva apu. Pussukan yläreunassa on tarranauhaa sulkijana.


Kännykkäpussit ovat mitoiltaan n. 10 x 16 cm. Hihnan pituus on noin 90 cm.


Kännykkäpussit löytyvät poppyshome Etsy-kaupasta ja Bellapuodista.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ruususet pyykkipussit kesämökille


Kesämökillä on (yleensä) niukasti säilytystilaa, joten pikkupyykin voi piilottaa nätisti ruusuiseen vintagekankaasta ommeltuun pyykkipussiin.


Pyykkipussin ylentää pellavainen pitsinauha. Kiristysnauha on ommeltu samasta punavalkoisesta kankaasta.


Nyöripussi on vuoreton ja kevyt. Sitä voisi käyttää myös jumppapussina tai kenkäpussinakin.


Hiukan retrompi mutta pienempi pussukka sai kylkeensä hapsullista okran väristä nauhaa.


Kiristysnauhat ovat ylellisesti kullankeltaista samettinauhaa.


Tulee ihan voittajaolo kun voi todeta, että jälleen on yksi säilytyspulma ratkaistu!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Pandapussukat lomamatkalle ja muita eläimiä


Tämän vuoden ehkä tunnetuimmat eläinjulkkikset olivat varmaankin Lumi ja Pyry - Suomen Ähtärin uudet panda-asukkaat.


Onnekkaasti kangastehtaat ovat ajan tasalla ja kaupasta löytyi ihana mintunvihreä pandakangas.


Meikkipussukat tai penaalit ovat hieman eri kokoisia ja vuorettomia, reunusta kiertää joko vaaleanpunainen sydänkangas..




Pussukoita valmistui samalla ompelukoneen käynnistyksellä myös kettu-, leppäkerttu- ja metsän eläin -kankaista: