sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Pian tuikkivat joulun tähtösetkin


Aamu- ja iltatähden seuraksi syttyivät tuikkimaan vielä nämä kaksi joulun tähtöstä. Jouluiset koristetyynyt ovat pääväriltään keltainen ja punainen.


Keltaisella taustalla on tummansävyinen tähti, jonka sakarat muodostuvat yksivärisistä punaisista, sinisistä ja oranssista kankaista.


Kirkkaan punaisella taustalla on puolestaan vaaleamman sävyinen tähti, joka on ommeltu mm. vihreistä, sinisistä ja pinkistä kankaista.



Keltaisen tyynyn taustapuoli on ommeltu mehiläiskuvioisesta kankaasta ja siinä on pujotusaukko sisätyynyä varten.


Punaisen tyynyn taustapuoli näyttää tällaiselta.


Tilkkutähti on tikattu koneella saumoja mukaillen ja välissä on ohut polyester-vanu.
Tyynyn koko on n. 50 x 50 cm.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Sinistä ja punaista raitaa saksikoteloissa


Raidallisiin saksikoteloihin löytyi kivoja kangassuikaleita pikkutilkkulaatikosta; mitä erilaisempia sen parempi, kunhan perusväri on yhtenäinen.


Saksikotelon läpässä on tarranauha sulkemista varten.


Pussukka on tikattu vanun ja yksivärisen vuorikankaan kanssa. Reunat on viimeistelty vinonauhalla.


Saksikotelo sopii tavallisen kokoisille saksille.
Kotelon mitat ovat: Korkeus n. 24 cm ja leveys yläreunassa n. 14 cm.

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Aamutähti ja iltatähti koristetyynyissä


Yksivärisistä tilkuista ommellut koristetyynyt saivat nimekseen Aamutähti ja Iltatähti. Mutta kumpi on kumpi? Onko Aamutähti tuo kirkkaammin loistava ja iltatähti tummempi? Lainaus Wikipediasta:

 "Venus (symboli♀) on aurinkokunnan toinen planeetta Auringosta lukien. Se näkyy Maahan kirkkaana aamu- ja iltatähtenä ja on taivaan kirkkain tähtimäinen kohde. Se on mahdollista nähdä jopa päivällä ilman apuvälineitä, jos tietää, mistä etsiä. Venus kiertää Aurinkoa lähempänä kuin Maa ja tulee planeetoista lähimmäksi Maata."


Tyynyjen tähti on ommeltu kahdeksasta yksivärisestä tilkusta ja tässä tummemmassa tyynyssä taustakankaana on mintunvihreä puuvillakangas.


Taustapuolella on vihreä-valkoinen raitakangas ja pujotusaukko tyynylle.


Kirkkaammin loistava tähti on puolestaan vaalean sinisellä taustalla...


...ja tämän tyynyn toinen puoli on sinivalkoraidallinen.


Tyynyjen tähtipinta on pehmustettu polyester-vanulla ja tikattu koneella saumoja mukaillen.
Tyynynpäällisten koko on n. 50 x 50 cm ja ne ovat myynnissä Etsy-kaupassa.

* ALE * Etsy-kaupassa 18.11. - 4.12. * 25 % yli 20 EUR ostoksista! *

sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Retrokankaisten kenkäpussien satokausi


Satokauden uutuuskenkäpussit ovat valmistuneet kierrätetyistä retrokankaista. Entisessä elämässään nämä kankaat ovat ehkä palvelleet verhoina tai pöytäliinoina.


Kenkäpussit ovat hiukan eri kokoisia keskenään, aina sen mukaan, minkä kokoinen kangaspala on ollut käytettävissä.


Kenkäpussi on tikattu koneella vanun ja vuorikankaan kanssa. Kassissa on kantolenkki samasta kankaasta. Pussin saa kiinni vetoketjulla.


Tähän reteään vihreän-musta-kuvioiseen pussiin mahtuu isommatkin lenkkarit.


Valkoisen pussukan takapuolella on upean värinen perhosprintti.


Persikan ja oranssin sävyinen hiukan pienempi kenkäpussi toimii myös toilettilaukkuna.
Nämä kenkäpussit löytyvät nyt Etsy-kaupasta.

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Kodikkaat kissat ruskeansävyisissä patalapuissa


Kauniit kissakankaat inspiroivat väreillään kodikkaiden patalappujen ompeluun. Patalapun päällinen muodostuu kissakupongin ympärille on ommellusta hirsimökkiblokista. Hirsimökissä ommellaan kangassuikaleet kerroksittain keskuspalan ympärille. Uloin kerros on tässä leveämpi muodostaen kehyksen kuvion ympärille.


Rennosti lekotteleva keltainen kissa sai ympärilleen sinisiä ruutuja ja kukkasia sekä rauhallisen ruskeita kankaita.


Sähäkkä tiikeriraitainen katti komeilee punaisen sävyisten kukkakankaiden ympäroimänä.


Patalappujen pehmusteena on lämpöä eristävä polyester-vanu ja taustapuoli on kierrätettyä farkkua. Tikkauskuvio näkyy paremmin nurjalta puolelta.


Patalapuissa on lenkki siksaknauhaa ripustusta varten. Koko on n. 23 x 23 cm.
Kissapatalaput löytyvät Etsy-kaupasta.

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Heleä ja hempeä karhuntassu-vauvanpeitto


Heleänvärisessä pikkupeitteessä on karhuntassu-kuviot erivärisine kynsineen vaalealla taustakankaalla.


Kankaissa on mm. eläimiä, kukkia ja ruutuja.


Vaalealta vihreäpilkkuiselta taustalta erottuvat vaaleanpunaiset, keltaiset, vihreät ja oranssit kankaat.


Peitto on tikattu koneella kuvioita myötäillen.


Taustakankaana on pinkki-lila raitakangas ja reunakaitale on  myös samasta kankaasta.
Peitteen koko on n. 65 x 103 cm.

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Kahdenlaiset kesänvihreät koristetyynyt


Puutarha-teemaisten tyynynpäällisten toisessa mallissa pyörivät vihreät hyrrät vaalealla taustalla. Hyrrien ompelua varten joutui hieman piirtämään ja mittaamaan, jotta niistä tulisi sopivan kokoiset tyynyjä varten. Hyrrissä on tarkoituksella kankaita hyvin vaaleista tummiin, jotta toiset erottuisivat paremmin taustastaan.


Hyrrien vihreitä kankaita leikatessa syntyi tietysti pikkupalojakin, joista valmistui shakkiruudutetut tyynynpäälliset. Vihreät ruudut on aseteltu niin, että väri vaalenee toista reunaa kohti.


Hyrrien ja ruutujen taustakankaana on käytetty valkopohjaisia kankaita, joissa on raitaa ja puutarha-aiheita.


Tyynyn tilkkupinta on pehmustettu vanulla ja tikattu koneella saumoja pitkin.

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Klassiset Toile du Jouy -kankaiset linnut


Toile du Jouy -kankaiden eli maisemakankaiden historia alkaa 1700-luvun Ranskasta Jouy-en-Josas'n kaupungista. Kankaissa on yleensä yksivärinen painatus valkoisella tai vaalealla pohjalla. Kuvioissa on maalais- tai luontoaiheita tai ihmisiä erilaisissa kuvaelmissa.


Nyt Toile -kankaat muuttuivat koristeellisiksi linnuiksi. Osa lintujen viehätystä on siinä, että kankaan kuvio kohdistuu aina eri tavalla kuhunkin lintuun. Nämä kankaat ovat kierrätettyjä sisustustekstiilejä.


Linnuilla on sametttinauhasta ripustuslenkki ja helmisilmät.


Linnun koko on n. 12 x 18 cm ja se on pehmustettu vanulla.


Linnut lensivät Etsy-kauppaan!

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Hulppeasti patalappuja hulpioista

 Kodikkaan punavalkoiset patalaput saavat villin koristelunsa hulpioiden värikkäistä teksteistä ja kuvioinneista. Pannulappujen toinen puoli on ommeltu ruutukankaasta.


Hulpioreunat ovat peräisin puuvillakankaista ja ne on ommeltu ensin ohuelle kankaalle raidoiksi.


Lähikuvaa hulpioista löytyvistä väreistä.


Vihreät patalaput valmistuivat samalla tavoin, pehmusteena on lämpöä eristävä vanu.


Tukevia pannulappuja voi käyttää myös pannunalusina.


Sinisen sävyiset pannulaput ovat vuorossa seuraavaksi, mukana ripaus punaista. Patalappujen koko on n. 21 x 21 cm.


Ja lopuksi koko värisuora; mikähän värisävy innostaa seuraavan pannulapun ompeluun? Materiaalista tuskin tulee pulaa!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Omanlainen nimilappu matkalaukkuun


Näin matkailusesongin huipulla on hyvä muistaa keskellä pakkaamisen kiirettäkin, että matkatavaroihin kannattaa laittaa nimi- ja osoitetiedot. Helposti kyllä käy niin, että siellä lentokentän matkalaukkuhihnalle jonottaessa se asia vasta muistuu mieleen.


Pian alkavien Pariisin olympialaisten kunniaksi Eiffel-torni -aiheinen nimilappu. Pariisi on toki aivan omaa luokkaansa turistikohteissa, liekö aivan maailman suosituin sellainen.


Toisessa Pariisi-henkisessä nimilapussa on Eiffel-torni vanhassa postimerkissä ja vanha katunäkymä seepian sävyissä.


Mihin tahansa maailmankolkkaan voi matkustaa tämän tägin kanssa.


Nimilapuissa on toisella puolella muovitasku omien tietojen kirjaamista varten. Pelkkä laukusta roikkuva persoonallinen nimilappukin jo auttaa oman laukun tunnistamista laukkuhihnalla.


Lopuksi vielä heppahulluille soman pinkki nimilappu. Nämä löytyvät myös Etsy-kaupasta.