sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Hieman kookkaammat kännykkäpussit


Talvilomien aikaan matkailija tarvitsee monenmoista pussukkaa ja kantovälinettä. Näihin kaulapussukoihin sujahtaa niin kännykkä kuin passikin.


Kännykkäpussit ovat pari senttiä aiempaa korkeampia, koska puhelimetkin ovat kasvaneet kokoa.


Suloistakin ihanampi koirakuosi sopii terrierifaneille ja muille haukkujen ystäville.


Paratiisisaarille matkaa ainakin ajatuksissaan, kun kantaa puhelinta palmujen ja purjeveneiden koristamassa kotelossa.


Retrohenkinen kukkakuosi tummanruskeana ja luonnonvalkoisena hillitympään menoon.


Hiukan hippiä löytyy tästä kauniin punaruskeasta höyhenkuvioisesta pussukasta.


Kännykkäpussin koko on n. 11 x 20 cm. Tarranauha pitää kotelon kevyesti kiinni. Hihnojen pituuden vaihtelevat.

 

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Pari kuukautta pääsiäiseen


Aurinko on piipahtanut näkyvillä ja heti on kevättä ilmassa. Vaikka pääsiäiseen on vielä pari kuukautta, on parasta alkaa ajoissa valmistautumaan.


Pääsiäismuna-tyynyissä on applikoitu kuusi tilkkumunaa luonnonvalkoiselle intianpuuvillalle. Pääsiäismunat on silitetty liimaharson avulla kankaaseen ja tikattu reunoistaan koneella.


Toiselle lyhyelle sivulle on ommeltu vihreä vetoketju sisätyynyä varten.


Tyynyjen taustapuoli on värikästä pääsiäismuna-aiheista printtikangasta.


Tässä näkyy reunatikkaus lähikuvassa.


Tyynyjen koko on n. 30 x 47 cm.