sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kenkäpusseja pikkukengille


Retrokankaiden laarista valikoitui neljä erityylistä kangasta tikattavaksi vanun ja vuorikankaan kanssa. Suurikuvioisessa puna-oranssi-pinkki-valkoisessa kankaassa oli puoliympyrä, joka pyörähti näin meneväksi kuvioksi kenkäpussin päälle.


Joillakin voi tulla ihan lapsuus mieleen tästä vale-tilkkuisesta kukkakankaasta. Värit ovat pehmeän kauniit.


Jämäkkä sinikuvvioinen kangas pääsi myös kenkälaukkuun. Olisikohan tässä vielä vanhempaa kotimaista printtikangastuotantoa?


Nyt mentiin sitten reilusti teryleenin puolelle! Jotain joustavan oloista sekoitekangasta tämä musta hopealangalla kuvioita kangas on. Vaikea arvailla, mihin tarkoitukseen kangas on alunperin suunniteltu, sen verran tukevaa se on.


Kenkäpusseissa on pitkä vetoketju ja sisäänotot kulmissa. Kovin suurikenkäisille nämä kassit eivät sovi.


Kassi sopii lasten, nuorten tai pienikenkäisten aikuisten kengille, arviolta enintään kokoa 36 tai 37. Myös kengän korkeus vaikuttaa tilan tarpeeseen.


Kassit on tikattu suorilla ompeleilla.


Musta-hopean pussin sisävuori on yllättävän kuviollinen.

 

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Korttiompelua


Harvalehtiset puut -kortti lähti kehittymään käsin painetusta puunrunko-kankaasta. Vihreät lehdet ovat huovutettua villaneulosta ja kirjavat vintage-kangasta.


Nalle kurkistelee luontoaiheisen kortin alareunasta sinistä kissaa. Ehkäpä perhonen kiinnostaa myös. Keskiössä myös kaunis puu ja kortin tikkauksessa onkin lehtiaihe.


Perinteistä sydänkortin tunnelmaa oikein kahden sydämen voimin. Taustana toimii vaalean sini- ja harmaasävyiset raidat. Kortti on tikattu kultalangalla ja suuremmassa sydmessä on glitteriä.


Kettu-kortissa on kukkaniittyjä ja perhosia. Oikeaan yläkulmaan syntyi kankaiden rajalle sininen sattumaotus, jolla on oranssit mulkosilmät.


Juhlapäivän kruunun saa tietysti päivän päätähti. kruunu kimaltaa kultaa, samoin kuin tikkaukset. Tarjolla myös muffineja!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Koirakaverit värikkäistä kankaista


Nämä värikkäät koirayksilöt ovat alkukesän poikueesta. Silmät ovat jo auki ja meno melko villiä.


Aika somasti ne kuitenkin osaavat nukkua päiväunet muodostelmassa.


Tälle mäyräkoira-rodun alalajille on ominaista turkin kuvioinnin moninaisuus ja samassa pentueessa voi olla sekä keltaisia, vihreitä sinisiä että punaisia pentuja.


Luonne-erojakin löytyy jo heti ensi päivistä lähtien; toiset ovat rämäpäisempiä ja peuhaavat innokkaammin sisarusten kanssa, kun taas toiset lepäilevät (ja jäävät pinon alimmaisiksi).


Suloisia ne silti ovat, kaikki!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Korjaustemppuja hyvin käytetyille vaatteille


Kevyt kesäpaita on ihana helteellä, mutta ohut kangas oli repeytynyt nappilistan kohdalta. Korjaus: Kesäisen vihreä kukkakangas peittää nappilistan ja napit on ommeltu takaisin vihreällä langalla.


Valkoinen peruskauluspaita oli kellastunut ja rispaantunut kauluksesta. Korjaus: Kaulus on leikattu pois ja jäljelle jäänyt pystykaulus on kantattu kontrastivärisellä vinonauhalla. Nappi on ommeltu kanttiin sopivalla viininpunaisella langalla.


Selkäpuolella oli tahra hankalassa paikassa. Korjaus: Paita on värjätty persikan säyiseksi ja tahra peitetty retkeilyaihesella merkillä.


Myös perheen pienempien leikeissä tapahtuu ja ruokaa putoilee rinnuksille. Seurauksena on kestotahroja. Korjaus: Tahrat on peitetty tyylikkäillä kangasmerkeillä.

Tämän vuoden käsityötekniikka on parsiminen ja paikkaus, mikä on vaihteeksi innostavaa. Korjaustavan keksiminen pistää mielikuvitusta liikkeelle, ja lopputulos saa olla luova. Netti on pullollaan mitä hienoimpia parsimistaidonnäytteitä, eikä mikään tapa ole onneksi oikein tai väärin. Myös pienemmällä ompelukokemuksella pääsee vauhtiin.