sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kassi ja kukkaro värikkäistä hulpioista


Kankaiden reunat eli hulpiot tulee leikattua pois ennen kankaan käyttöä, etteivät ne kiristä ompelusta. Hulpioreuna on yleensä paksumpi kuin varsinainen kangas ja myös purkautumaton. Jos hulpioita kerää talteen, niin jossain vaiheessa alkaa luonnollisesti miettimään, mitä ihmettä näilläkin tekisi. Ja mitä enemmän niitä on kerännyt, sitä tylsemmältä tuntuu heittää ne sekajätteeseen.


Kokoelma ei varsinaisesti vähentynyt näistäkään ompeluksista. Kukkaro onkin melko pienenpuoleinen, mutta menee kivasti laukussa.


Kassiin suli hiukan enemmän suikaleita. Hulpiot on ommeltu 5,5" x 5,5" lakankangastilkulle ja tilkut on yhdistetty isommaksi neliöksi. Laukun koko on n. 37 x 37 cm. Sankojen pituus on n. 84 cm.


Tekstit ovat usein kauniilla fontilla ja väreissä riittää silmäniloa. Seuraava suikale on ommeltu aina hiukan edellisen päälle, hulpioreuna jää näkyville ja risareunan pitäisi jäädä piiloon.


Kukkaroissa ei ole erillistä vuorikangasta, vaan pohjakangas toimii vuorauksena. Hulpiot itsessään tekevät pinnasta jäykähkön.


Kassin sangat ovat niinikään kierrätysmateriaalia; vahvikkeena on käytöstä poistuneiden avainnauhojen nauhat, jotka on päällystetty lakanakankaalla.

2 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä ja hulpioissa on kyllä tosi kauniita kuvioita.

    VastaaPoista
  2. Olet käyttänyt hauskasti kassiin hulpioita.

    VastaaPoista