sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Iloiset eväspussit Marikankaista


Tämän iloisemmaksi eivät värit enää voi tulla! Eväspussissa käytetyn vanhan Marimekko-kankaan nimi on valitettavasti unohtunut. Kankaassa on suurehkoja hiukan talomaisia neliö- ja kolmiomuotoja perusväreissä, lisänä vaaleanpunaista, mustaa ja valkoista.


Retroa 80-luvulta vai kenties 90-luvulta? Marikangas on Fujivo Ishimoton suunnittelema Kaunokki. Raikas kuosi ja värit tuovat mieleen lapsuuden kesien viattoman auringonpaisteiset päivät.


Tässä on sitten uudempi väritys Puketti-kuosista. Ihastuin ikihyviksi harmaan ja vaaleanpunaisen yhdistelmään. Kukkasia piristää tummansiniset pilkut.


Eväspussit on ommeltu kaksinkertaisiksi "laatikoiksi". Saumat näkyvät sisäpuolella. Nurkat on ommeltu ulkopuolelta, jotta muoto säilyisi käytössä.


Eväspussin suun saa kiinni tarranauhalla.


Työpaikkojen ja koulujen eväskulttuuri ei ole kaikille meille suomalaisille niin kovin tuttua. Jos koulu- tai työpaikkalounasta ei ole järjestetty, eväät ovat varteenotettava vaihtoehto joka päivä.


Yksi vaihtoehto muoville eväiden kuljetukseen on kankainen pussi. Pussin voi myös pestä, mikä onkin aivan välttämätöntä.


Kun eväät on syöty, pussi taittuu pieneen tilaan, eikä kolise kassissa.


Kesän ja lomien jälkeen voi lähteä virkistyneenä uutta päin uusi eväspussi kainalossa!

3 kommenttia:

  1. Kivoja kankaita ovat kaikki!! Kun vaan useammat ymmärtäisivät käyttää eväspusseja muovisten tilalla. Johan kauniit kankaiset pussit saavat eväät maistumaan vieläkin paremmilta:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan iloiset eväspussit. Kauniit marikankaat olet valinnut!

    VastaaPoista