Kevään valo herätti henkiin kaappiin talletetut kankaanpainotilkut. Näennäisesti niillä ei ollut kovinkaan paljon yhteistä, mutta keväinen henkäys kuiski korvaan, että nämä haluaisivat samaan tilkkutyöhön.
Violetit narsissit on silkkipainettu kuosiin kudottuun vienonkeltaiseen liinaan. Liinassa oli alun perin kauhtunutta reikäommelta reunassa, jolle ei valitettavasti ollut tässä työssä käyttöä.
Keväänvihreä raituoho on niinikään silkkipainettu, mutta painoväriin on lisätty Emo-tuotannon kohopastaa. Huikeasti ruoho muuttui kolmiulotteiseksi, kun sitä silitti varovasti nurjalta kuumalla raudalla. Lehdet on painettu sabluunan avulla ja muutama värikäs kevättähti on kirjottu linnunsilmäpistoilla. Niin, ja kangas on aivan ensin maalattu kangasväreillä.
Kokonaisuutena pieni seinävaate on keväisen vihertävä ja kellertävä, hiukan ruskan ruskeaa muistutaa vielä syksystä ja talvesta. Punaisen ja vihreän sävyiset printtikangastilkut olivat ylijääneitä paloja keväisestä tyynyprojektista.
Joku allergiaoireista parhaillaan kärsivä voi nähdä tässä siitepölypilvien leijuntaa...
Tässä eräskin pilvi, toivottavasti vain poutapilvi.
Vanhalle kuosiinkudotulle pyyheliinalle on myös painettu ruohoa kohopastalla.
Kevään herääminen - seinävaate löytyy myös poppyshome Etsy-kaupasta
Hienoja kankaanpainantoja, varsinkin narsissit ja ruohot-lehdet jossa on ommellut kukkaset:)
VastaaPoistaKesää odotellessa:)
Ihanaa kankaanpainataa, tykkään. Keväinen ja kaunis työ!
VastaaPoistaHerkkä ja herttainen seinävaate.
VastaaPoistaOnpa kauniit värjt!
VastaaPoista