sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuukauden blokit järjestäytyvät


Pitkällisen hautomisen jälkeen kaksitoista täysin erilaista ja sattumanvaraisista pikkutilkuista koottua kuukauden blokkia järjestäytyivät samaan peittoon. Värien ilotulitus oli melkoinen ja kaikki blokit vaativat yhtä lailla huomiota osakseen.


Blokit olivat valmiina jo joulukuussa 2013, mutta niiden kokoaminen tai käyttäminen johonkin oli jäänyt odottelemaan innoitusta. Blokeista voisi syntyä esimerkiksi seinätekstiili..


Monenkirjavuudesta huolimatta blokkien taustalle valikoitui kuitenkin vielä kirjavampi käsin maalattu kangas. Kun kaikki blokit oli ommeltu, kirjava pohjakangas alkoi toden totta arveluttaa.


Neutraalimpi sinisistä ja ruskeista tilkuista koottu kehys yrittää parhaansa mukaan rauhoittaa tilannetta.


Nyt päällinen sitten odottelee jatkokäsittelyä. Koska peiton kirjavuus vaivaa, tikkaamisen aloitus tuntuu vaivalloiselta. Saapa nähdä, viekö tikkaus vielä ojasta allikkoon vai tuoko ryhtiä kokonaisuuteen.

6 kommenttia:

  1. Tästä tulee kiva seinävaate, siinä on paljon katseltavaa!

    VastaaPoista
  2. Jopa on kivat blokit! Niissä on ollut kova työ.

    VastaaPoista
  3. Siinähän on koko vuosi yhdessä. Iloiset blokit ja elämässsä on hyvä olla väriä.

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan hilpeä työ, upea vuosikalenteri!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa lukea näin kannustavia kommentteja! Kiitos!

    VastaaPoista