sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Kirkasvärinen tyynypari kaarevilla saumoilla


Kaarevien saumojen ompelu ei ole lainkaan vaikeaa, kun ommellessa etenee hitaasti samalla kankaiden reunoja kohdistaen ja tarvittaessa hiukan venyttäen. Valmis blokki kannattaa silityksen jälkeen trimmata oikeaan kokoon.


Tyynypariin valikoitui punaisen, ruskean ja mustan sävyisiä tilkkuja. Aika kirjava pari tulikin!


Tyynyjen toinen puoli on rauhallista beigen ruskeaa ruutukangasta.


Tyynyjen tilkkupuoli on tikattu tiheällä koneompeleella muutaman millin välein. Tikkauslinjojen ei ole tarkoitus olla viivasuoria. Lanka on vaaleanpunertavaa.


Tyynyjen koko on noin 30 x 30 cm.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Pyöräilevä panda pikkukassissa


Tilkut ovat ihmeellistä ainetta: kun sattumanvaraisesta kasasta kuopaisee, syntyy inspiraatio ja idea pienen kassin kyljeksi. Eikä kannata liian kauan miettiä asettelua, seuraavalla kerralla voi sitten ommella jo toisenlaisen pinnan.


Tähän pikkuiseen kassiin tuli vuori vaaleasta raitakankaasta.


Taustapuoli on pastellisen sateenvarjokuvioinen, kuten myös kassin sangat.


Tilkuissa on ruutuja, pieniä ruusunkukkia, lintuhäkkejä ja leppäkerttu melkein piilossa. Keskellä on kuitenkin pyöräretkeilevä panda.


Kassin koko on n. 23 x 25 cm, korkeus sankojen kanssa on n. 45 cm.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Kukkaro-korttikotelo-avaimenperä -yhdistelmä tilkuista ja karabiinilukosta


Yksi johtaa joskus toiseen; näin kävi 2 x 2 tuuman kokoisten tilkkujen kanssa, kun peittoprojektista jäi pino valmiiksi leikattuja tilkkuja. Kaapissa lojui myös pussillinen pieniä karabiinilukkoja, joten tuumasta toimeen: "ei tullut takkia, mutta kukkaro kumminkin".


Piti ihan kuuklettaa, mikä tällaisen monestakin koiranhihnasta tutun metallisen pidikkeen nimi oikein virallisesti on. Tuloksena on siis karabiinilukko, mikä kuulostaa veneilytarvikkeelta.


Tässä tapauksessa käyttö on kuitenkin kuivalla maalla avaimenperänä kukkaron kyljessä. Toki vesille menokin on sallittua, mutta kukkarossa majailevat käteisvarat tai muovikortit eivät ehkä pitäisi vedestä.


Kukkarossa on tikkaus ja vanu, kangasvuori ja vetoketju sulkemiseen. Koko on n. 8 x 11 cm.


Kun sitten kesä ja mansikat ja kevyt vaatetus saapuvat, tärkeimmät asiat kulkevat mukavasti mukana pienessä kotelossaan!