sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Farkuista ja tilkuista silmälasikoteloksi


Iloinen sushi voi vilkuttaa hyvällä omallatunnolla silmälasikotelostaan: tässä on käytetty kierrätettyä farkkua.


Farkut kun ovat melkoisia ilmastopahiksia ja ne kannattaisi käyttää loppuun. Tässä netistä poimittuja pysäyttäviä lausahduksia:
"Yhden farkkuparin valmistamiseen holahtaa vettä 10 000 litraa."
"Farkkukankaan tekemiseen kuluu noin 35 prosenttia koko maapallon puuvillantuotannosta."
"Ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet kannattaa ohjata uudelleenkäyttöön, jotta ne saavat pitkän elämän."
"Esimerkiksi farkkujen hiekkapuhallus ja vaatteiden värjäykseen käytetyt kemikaalit ovat hyvin myrkyllistä vaatteita valmistaville työntekijöille mutta myös pohjavesille."


Silmälasi- tai aurinkolasikotelossa on farkkukankaaseen yhdistetty kuviollisia puuvillatilkkuja.


Kotelo on pehmustettu vanulla ja vuorikankaana on valkoinen puuvillakangas.


Kotelon voi sulkea satiininauhalla kieputtamalla nauha napin ympäri.
Kotelon koko on n. 9 x 18 cm.

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Vuoden ensimmäiset tilkkupussukat


Pinkillä reunusteussa pussukassa vilahtelevat herkulliset sushit. Pussukkaan mahtuu kännykkä ja kalenteri ja pari muutakin tärkeää tavaraa.


Kolme pussukkakaverusta tilkkuteemalla; värikkäät palat on leikattu vapaasti saksilla ja ommeltu vaaleaan taustaan.


Pinkin pussukan takapuolella on raikkaan värisiä pointillistisia kukka-aiheita.


Punaiset kukkasydämet puolestaan löytyvät vihreäreunaisesta pussukasta.


Tikkaus on tehty koneella ja pehmusteena on polyester-fleece - kangas.


Sinireunainen pussukka ja pinkit sekä vaaleansiniset tilkut.


Toisella puolella yllättää tällainen abstraktimpi monivärinen kangas.