sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Ullakko - boheemi tilkkupeitto valmistui


Boheemin perinteinen räsymattohenkinen tilkkupeitto valmistui kevään edetessä. Ullakko -nimi syntyi inspiraatiosta ja viittaa myös perinteiseen tapaan säilyttää kaikkea mahdollista sälää ullakolla.

Peitteessä näyttäisi olevan kangassuikale poikineen, mutta lopulta kangasta meni arviolta pari tiukkaan sullottua muovikassillista. Mikä parasta, kaikki ovat ns. jämäpaloja, joten nyt niidenkin säilyttäminen sai perustelunsa.


Palojen ompelu sujui jotensakin joutuisasti, kun ompelukoneen vieressä oli alustaan teipattuna tilkkuneliön kokoinen paperi. Sen avulla oli helppo valita sopivan mittainen suikale ommeltavaksi. Aloitin ompelun keskelle tulevasta pisimmästä palasta.


Silityksen jälkeen kaikki palat on tasattu 5,5 tuuman neliöiksi.


Värien tai kuvioiden valinnassa ei ole paljoa himmailtu, melkein kaikki tulivat hyväksytyiksi mitä sattui löytymään.


Valmiin peiton koko on n. 155 x 235 cm eli sillä peittää yhden hengen sängyn. 


Peitto on tikattu saumoja myötäillen. Haastetta toi useat paksummat saumakohdat, eikä tikkausjälki ole tikkusuoraa.


Taustapuolen peittää erittäin suurikuvioinen Marikangas ja reunoilla on vielä yksiväristä vihreää kangasta.


 Peitto on myynnissä Etsy-kaupassa.