sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Karkkivärit ja muita herkkuja plastiikkikorussa


Rusetti-rintaneulat ovat kuin leipojan ansiomerkkejä: niissä roikkuu värikkäitä laksritsitäytteisiä macaron - leivonnaisia. Tai tällaiselle tumpelommalle leipojalle ne voivat olla konditoriasta haettuja, pieniä muistutuksia elämän herkullisuudesta.


Rintaneuloissa on eri "makuja", niin kuin macaroneissakin, vain mielikuvitus on rajana. Vadelmaa, mansikkaa, limeä, piparinttua, lakritsia. Kullanvärinen rusetti on messinkiä.


Kuvissa rintaneulat näyttävät jättimäisiltä mutta todellisuudessa leveys on n. 2,5 cm ja korkeus n. 3 cm.


Rintaneulatehtailun yhteydessä mäyräkoiraperheessä oli iloinen perhetapahtuma: syntyi neljä uutta kaksiväristä pentua. Tässä vanhin, limen vihreän ja korallin värinen pentu.


Toisena maailmaan putkahti sini-pinkki yksilö.


Taas koralli ja lime, tässä toiselta puolelta kuvattuna.


Ja pinkki puoli nelospennusta. Pentujen mitat ovat n. 3 x 7,5 cm.
Koirat ja leivonnaiset on valmistettu polymeerimassasta.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sirkusta ja tähtiä vauvan tilkkupeitteessä


Sirkuksessa on toinen toistaan sädehtivämpiä esiintyviä tähtiä joten tässäpä on sirkuslaisia tilkkublokeissa, jotka ovat tähti tähden sisässä. Joihinkin tähtiin pääsi myös teltta, voimamiehen vahvat jalat ym. vauhdikasta.


Kannuksenpyöräksikin tätä blokkia on sanottu. Keskineliön koko on sisemmässä tähdessä valmiina 2" x 2" ja suuremmassa tähdessä 4" x 4". Pienten tähtien sakarat ovat erilaisista mustavalkoisista kankaista koottu, kun taas suurempien tähtien sakarat ovat värikkäämpiä.


Tarkkasilmäinen voi havaita, että suurempien tähtien sakarat eivät aina ole samaa kangasta keskenään. Voisi jopa epäillä, että sakarakankaita ommellessa on käyty tilkkulaarilla pikkutilkkuja kuluttamassa. Hiukan lisää iloa ja eloa se myös tuo pintaan.


Peitteeseen mahtui kokonaista kaksikymmentä tähtiblokkia. Taustakankaana kaikissa blokeissa on yksivärinen vaalean harmaa kangas. Reunuskanttina on harmaan ja mustan sävyistä kangasta.


Peiton taustakankaaksi löytyi onnenkantamoisena Marimekon kelta-punaraitaista kangasta, joka on tismalleen samaa sävyä kuin sirkusteltan katto.


Peiton mitat ovat n. 84 x 104 cm.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Pieni punainen sydän


Maanläheiset rustiikit minisydämet saivat reippaan punasävyisiä serkkuja. Nämäkin pienet koristesydämet on ommeltu mustalla langalla ja pehmustettu vanulla.


Sydämet on leikattu puuvillakankaista ja reunat on jätetty käsittelemättä, joten kovassa kulutuksessa ne myös rispaantuvat.


Ripustuslenkki on sisal-narua. Kevyet sydämet sopivat kodin koristeluun tai vaikka lahjapaketin päälle.


Wikipediasta löytyi tarinaa sydämestä symbolina:

"Sydän varhaisessa filosofiassa ja tieteessä"

"Monet antiikin ajan ja keskiajan tiedemiehet ja filosofit Aristoteles mukaan luettuna ajattelivat ajatusten, tunteiden ja järkeilyn sijaitsevan sydämessä, kieltäen pään ja aivojen osuuden. Stoalaisten mukaan ihmisen sielu sijaitsee sydämessä. Kuitenkin esimerkiksi parantajat ja lääkärit ovat jo varhain tienneet, että pään alueen vammat vahingoittavat henkisiä toimintoja eniten.

Kreikkalainen lääkäri Galenos arveli intohimon sijaitsevan maksassa, ajattelun aivoissa ja tunteiden sydämessä. Hän esitti tämän käsityksen yhdessä todeksi osoittautuneen käsityksensä kanssa siitä, että sydän ylläpitää verenkiertoa. Joidenkin mukaan Galenoksen peruja on ollut myöhempi tunteiden tosiasiallinen tai vertauskuvallinen sijoittaminen sydämeen.

Sydän on lähes yleismaailmallisesti tunnettu rakkauden symboli. Symboli muistuttaa vain etäisesti sydäntä, ihmisen verenkiertoa ylläpitävää sisäelintä. Sydäntä on itse asiassa kuvattu useanlaisilla symboleilla. Nykyisin tunnetuimman sydämen symbolin ei itse asiassa arvella alun perin kuvanneen sydäntä, vaan naisen pakaroita. Symboli on mahdollisesti kreikkalaisperäinen."

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Railakkaat retrokangaslöydöt olkalaukkuihin


Salmiakkikuvioinen sinivioletti kangas on Marjatta Metsovaaran tuotantoa, samoin kuin seuraavatkin kuosit. Kankaan kuivio tulee paremmin esille vasta isompana pintana, kuten esimerkiksi kassina. Niinpä tästä löydöstä sukeutui yksinkertainen olkahihnallinen laukku.


Oranssi-pinkki-lilan kankaan kuviot ja värit ovat silmää kutittelevan herkulliset. Tämäkin kassi on vuoreton.


Hiukan mutta vain hiukan rauhallisempaa menoa lupaa tämä lilan, sinisen ja vihreän sävyinen kangas. Nämä kuosit eivät ole vanhentuneet päivääkään vaikka kuusikymmenluvun henki on hyvinkin läsnä.


Kasseissa on pitkä olkahihna samasta kankaasta.


Sisätaskussa on vetoketju pienten tärkeiden tavaroiden turvaksi.


Nämä laukut ovat myynnissä Etsy-kaupassa ja Bellapuodissa.


Auttaisikohan kunnon väripläjäys myös akuuttiin kevätväsymykseen?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kaksikymmentä pääsiäismunaa pöydässä


Pieneen siniseen pääsiäisliinaan on applikoitu kaksikymmentä erilaista pääsiäismunaa, jotka on korstettu siksak-nauhalla


Liinan taustapuolella on vaaleansininen pallokangas tukevahkoa puuvillaa, eikä lainkaan vanua.


Applikaation apuna on kaksipuoleinen liimaharso, jolloin kuviot pysyvät hyvin paikallaan ommellessa.


Liina on tikattu saumojen suuntaisesti.


Iloista pääsiäistä kaikille!