sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Retrokankaiden ilon maksimointia


Pienet retro- tai vintagekankaan palat ovat aarteita ja ihania löytöjä. Jos haluaa niistä enemmän iloa irti, kuin tiedon, että ne ovat kaapissa (kuten keräilijälle riittää), niistä haluaisi tehdä jotain: Jonkin tuotteen, koristeen, sisustusesineen tai minkä tahansa kankaalle sopivan käyttökohteen.


Jotkut palat ovat niin hauskoja sellaisenaan, että tuntuisi häväistykseltä silputa niitä esim. tilkkutyöhön.


Nämä Marjatta Metsovaaran suunnittelemat kangaspalat lojuivat laatikossa näkymättömissä ja niiden pilkkominen tuntui ensimmäisen idean mentyä ohi mahdottomalta.


Joten niistä tuli pussukoita moneen käyttöön, mahdollisimman pienellä silppuamisella ja kangashävikillä. Tässä kuvassa on Leinikki-kuosi. Vaikka minun silmääni kukkia ovatkin, niin aika abstrakteja sellaisia.


Nyt ihania ja värikkäitä kankaita voi pidellä käsissä, käyttää arkielämässä ja ne voi asettaa esille kotiin ja kuljettaa matkalla mukana. Tämä herkkupinkki ja oranssi kangas on Päivänkakkara-kuosia.


Bonuksena kangas on tukevaa ja satiinipintaista, joten pussukatkin ovat vuorettomina riittävän napakoita ja ihanan tuntoisia kädessä. Voimakkaan monivärinen kangas, jossa on perhosia ja suuria neliterälehtisiä kukkia, on nimeltään Kimara.


Tämän keltaisen kuosin nimi on Ulpukka...



...samoin kuin kirkkanvihreän ja khakinvihreän kankaan. Kuvio on niin suuri, että palaan sattuu jänskästi jokin osa printtiä ja loput saa katsoja arvata.


Tässä sinisen sävyisessä pussukassa on Aalto-niminen kuosi. Se on ilmeisestikin ollut hyvin suosittu joskus 60- tai 70-luvulla kodeissa eri värisinä versioina. Kankaassa on käsittääkseni aina viisi painoväriä.


Sokerina pohjalla vielä pieni penaali Violetta-kankaasta.


Pussukat ovat kaikki hiukan eri kokoisia kangaspalan mukaan:
Kirkkaanvihreä Ulpukka 22 x 26 cm
Khakinvihreä Ulpukka 23 x 30 cm
Keltainen Ulpukka 23 x 29 cm
Leinikki 21 x 26 cm
Päivänkakkara 23 x 29 cm
Kimara 19 x 20 cm
Aalto 28 x 26 cm
Violetta 13 x 21 cm

***
Nämä pussukat ovat myytävänä poppyshome Etsy-kaupassa ja Bellapuodissa.

3 kommenttia: