sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tilkkumyrsky - kaikenvärinen sängynpeitto pikkupaloista


Tämä on tilkkupeitto kaikenvärisistä tilkuista, kuin myrsky olisi puhaltanut tilkkupussit nurin ja sekoittanut vielä parilla pyörteellä ympäri. Siis oikeasti tilkuista tehty tilkkupeitto! Peitteelle suunniteltu käyttötarkoitus on mökkisängyn peittely, johon sopii vintage-henkinen räsymattomaisuus.


Koko peiton päällinen on ommeltu neliöistä, joita on leikattu kolmea kokoa tuumamitoilla: 1.5", 2.5" ja 4.5". Näitä paloja yhdistelemällä tuli erilaisia 4" x 4" neliöitä, joista päällinen koostuu. Peitteen koko on n. 154 x 213 cm.


Kun neliöitä alkoi olla riittävästi peittoon, täytyi vielä suunnitella palojen järjestystä. Yksi vaihtoehto olisi ollut asetella palat väreittäin siten, että samansävyiset olisivat olleet toistensa kanssa liki ja vaihtuneet vähittäin kohti toista väriä.


Päädyttiin kuitenkin järjestykseen, joka olisi mahdollisimman epäjärjesyksessä, kuin sattumalta syntynyt. Toki siinäkin piti yrittää olla tarkkana, ettei tulisi väriklöntsejä tai samaa kangasta vierekkäin monessa tilkussa.


Lopputulos on oikein iloinen ja huoleton peitto, jota voi tutkia loputtomasti löytäen uusia kuvioita. Kankaisiin on valittu vintage-henkisiä ja pääosin pienikuvioisia tilkkuja.


Väreissä on paljon valkoisella taitettuja pastellisävyjä ja raikkaita perusvärejä. Nyt vielä jännittää, kuinka peitto sopii lopulliseen kohteeseensa!

7 kommenttia: